Uusi vuosi

Uudet kujeet.

Näinhän se on, ja ollakseni uskollinen kyseiselle fraasille, päätin lähteä juhlistamaan vuoden/vuosikymmenen vaihtumista ihan pääkaupunkiin Seouliin asti. Yksin en tietenkään matkaan lähtenyt, sillä onhan varsin tylsää juhlia jotai yksin (ei sillä etteikö Seoulissa uudenvuodenyönä olisi ketään muita ollut liikenteessä...), joten seuraani liittyi Catharina, eräs vaihtari joka hänkin jäi tänne Daeguun oleilemaan vähän pidemmäksi aikaa lukukauden päätyttyä.

Uuden vuoden aattona, eli 31. joulukuuta minulla oli vielä (tietenkin) töitä, mutta kuten jouluna, niin myös tällä kertaa pääsin livahtamaan GL:n ovesta tuntia sovittua aiemmin. Kävimme siinä sitten Catharinan kanssa nauttimassa herkkuateriat asuntolan ruokalassa ennen kuin suuntasimme Dongdaegun juna-asemalle. Sivumainintana sanottakoon, että meinasimme myöhästyä junasta johon olimme liput ostaneet, mutta pienen juoksusprintin ansiosta ehdimme kuin ehdimmekin syöksyä vaunuumme ajoissa.

Seouliin päästyämme harhailimme jonkin aikaa asemalla etsien Alexandraa (kanadalainen harjoittelija KNU:n Intl Writing Centressä) ja hänen korealaista kaveriaan. Lopulta hoksasimme puhelimen kätevät ominaisuudet tämän kaltaisissa tilanteissa, ja niinpä löysimme viimein toisemme ihmisiä vilisevällä Seoul Stationilla.

Pienen hengähdystauon jälkeen jatkoimme yhteistuumin matkaa metrolle, ja metrolla kohti Insadongia. Minulla ja Catharinalla ei tietenkään vielä tässä vaiheessa iltaa (21:30) ollut mitään hajua missä tulevana yönä oikein nukumme.Onneksi Seoul on täynnä kaikenmaailman yöpymismahdollisuuksia, ja pienen iltakävelyn jälkeen Insadongilla löysimmekin erään motellin, jossa Catharina oli majoittautunut joskus aiemmin.

Kyltissä lukee "sarang bang", joka muuten tarkoittaa "rakkaushuonetta"... Ehehehhe...

Heitettyämme ylimääräiset romppeet huoneeseemme palasimme takaisin Jongno 3-ga:lle etsien samalla ruokapaikkaa. Syötyämme (ja tavattuamme Alexandran korealaisen kaverin kavereita) painuimme ulos, ja etsiydyimme Jongno 3-ga:lla sijaitse´van Samsung-rakennuksen tienoille. Matkallamme saimme huomata, ettemme olleet yksin liikenteessä. Aiemmin Sky (Alexandran korealainen kaveri) kertoi meille, että lähempänä keskiyötä paikalla on niin paljon porukkaa, että vaikkei edes haluaisi liikkua niin liikkuu silti kaiken ihmismassan mukana. Saimme huomata illan/yön aikana ettei heppu suinkaan palturia puhunut. Aivan kuin olisi ollut keskellä jotain suuremman luokan mielenosoitusta tai mellakkaa...

Jongnolla aikamme vellouduttuamme vetäydyimme hivenen syrjempään lähimmän baarin hellään huomaan. Loppuilta/yö siinä menikin sitten jutustellessa ja hivenen tanssahdellessa, kunnes totesimme olevamme melko väsyneitä noin viiden aikaan aamulla.

1. tammikuuta 2010 meni sitten shoppaillessa Seoulissa. Löysin itselleni pitkään etsimäni hienon keltaisen hupparin! Lisäksi löysin hienon uuden (joskin aika epäkäytännöllisen) rahapussin.

Sattuipa perjantaina 1. päivä pieni hassu yhteensattumakin. Tiesin kyllä että Anja (slovenialainen vaihtari) ja hänen siskonsa olivat samaan aikaan Seoulissa kuin me Catharinan kanssa, mutta emme olleet yhteyksissä, eikä kummallakaan osapuolella ollut mitään hajua missä toiset milloinkin viilettävät. Tästä johtuen olinkin enemmän kuin vähän ällikällä lyöty, kun perjantai-iltana keskellä Myeong-dongia (Seoulin vilkkain shoppailu-kaupunginosa, aina täynnä porukkaa) kuulen jostain huudon "Hey! Sariii!" Kas, Anjahan se siellä. Mietin vähän että mitkä ovat todennäköisyydet moiselle kohtaamiselle? No, todennäköisyys että sekä Anja + sisko että minä + Catharina olemme samaan aikaan Myeong-dongilla on ihan olemassa oleva, mutta että satumme samaan kadunhaaraan, ja että Anja vielä huomaa minut kaiken väenpaljouden keskeltä? Todennäköisyys TODELLA pieni. Anja tosin sanoikin, ettei olisi koskaan huomannut meitä, ellen olisi pukeutunut niinkun nyt yleensä pukeudun: värikkäästi (violetti isotupsuinen pipo, kirkkaansininen kelta/pinkkikuvioinen huppari, kirkkaankeltainen kaulahuivi...)

No, näköjään näitä tällaisia hassuja yhteensattumiakin joskus tapahtuu.

Joulu

Joulu tuli ja meni, samoin kuin vuosi 2009, mutta kirjoittelenpa tänne silti näin "vähän" jälkikäteen millaista joulua täällä vietettiin.

Jouluaatto oli varsin erilainen kuin yleensä. Tiedossa oli täysi työpäivä, eli kymmenestä viiteen. Onneksi saimme Anjan ja Sashan kanssa kuitenkin luvan lähteä jo neljän aikoihin pois, tekemistäkään kun ei oikein ollut.

Omat suunnitelmani aatolle olivat simppelit: keskustaan päivälliselle Iiriksen kanssa, ja ruuan jälkeen hengailua ja Daegun jouluhumun seuraamista. Kävimme syömässä yhdessä melkein jo kantapaikaksi muodostuneessa ravintolassa hienot ateriat viinin kera.

 

Hyvää oli. 

Jonkin aikaa siinä istuskelimme, kunnes päätimme lähteä ulos katselemaan pääostoskatujen meininkiä. Luonnollisesti liikkeellä oli tuhottomasti porukkaa, etenkin nuoria pariskuntia (täällä joulu ei ole niinkään perhejuhla, vaan aikaa vietetään (poika/tyttö)ystävien seurassa).

Jonkin aikaa pähkäiltyämme seuraavaa siirtoa päädyimme lopputulokseen, että ilta olisi mukava lopettaa hyvää leffaan. Suuntasimme leffateatterille, ja pohdimme tarjolla olevia vaihtoehtoja. Lopulta päädyimme katsomaan Sherlock Holmesin, joka olikin hyvä valinta. Todella hyvä leffa, suosittelen! (Saa nähdä milloin sitä aletaan näyttää Suomen teattereissa.)

Leffan jälkeen kello alkoikin olla jo melkein 11, joten niin Iiris kuin minäkin suuntasimme takaisin omiin asuinkoloihimme. Bussi, jolla kuljen aina koululle ja takaisin pysähtyy aina Home Plussan (paikallinen Prisma) edessä, ja en voinut muuta ku naurahtaa vähän huomatessani marketin olevan vielä niinkin myöhään pullollaan ihmisiä (rakennuksen seinät ovat suurilta osin lasia, joten näin sisällä vellovan ihmismassan).

Joulupäivänä ei tainnut tapahtua oikein mitään mainitsemisen arvoista, mutta Tapanina tapasin jälleen Iiriksen, ja toistimme aaton rutiinin. Syömään - pyöriskelyä - leffaan. Tällä kertaa katsoimme edesmenneen Heath Ledgerin viimeisen tuotoksen The Imaginarium of Doctor Parnassus. Omasta mielestäni voisin sanoa leffaa jopa hyväksi, huolimatta siitä että se oli todella outo. Asiaan saattoi vaikuttaa se, että välillä oli hankala ymmärtää mitä leffassa oikein puhutaan (nopea ja epäselvä englanti ei auttanut asiaa), eikä korean kielisistä tekstityksistäkään oikein ollut apua.

Sellainen oli joulu täällä.